| Paintball Sissos Oy Paintball Bunkkeri, Jätkäsaari |
Sunnuntai 29.01.2012
talvinen Helsingin Jätkäsaari ja Sissos Winter Series:n ensimmäinen
osakilpailu.
Pelaavassa kokoonpanossa
mukana olivat Henkka, Kaide, Mikko, Miksu, Santeri, Tommi ja kentän
laidalla hääräsi Ruuska, Glusse ja Elmo. Henkalle ja Kaidelle tämä
turnaus oli ensiesiintyminen Iron Balls:n kisajoukkueessa.
Ensimmäistä kertaa joukkue kohtasi ulkomaalaisen vastustajan, sillä
turnauksessa mukana oli joukkueita Virosta, Ruotsista sekä
Latviasta. Joukkueen kapteenina toimi Mikko.
Kilpailun kenttänä toimi
PSP:n World cupista tuttu layout. Kenttään tutustuttiin parilla
harjoituskerralla ennen varsinaista turnausta. Paperillekin oli
väännetty jos jonkin näköisiä juoksu- ja ampumalinjoja.
Fiilikset ennen
ensimmäistä peliä olivat korkealla, vaikkakin porukasta oli
aistittavissa hienoista hermostuneisuutta ja jännitystä. Mieltä
askarrutti monet erilaiset kysymykset kuten miten kova olisi
tuntematon vastustaja ja kuinka yhteispeli lähtee toimimaan heti
alkuun? Viime kaudelta muistissa olivat varmasti ne hiljaiset hetket
kentällä, kun kukaan ei huuda ja vastustaja on siellä jossain.
Iron Balls vs SWAB
(Fin)
Päivän ensimmäinen peli
ja piste. Pelot kävivät toteen, kun kentältä ei kuulunut omalta
puolelta minkään sortin ääntä tai jos kuuluikin niin hyvin
hiljaisesti. Tunnelma oli kuin kirkossa hartaushetkellä. Tiedä
sitten olivatko jätkät vielä niin unessa, kun breikin jälkeenkin
jämähdettiin jo ensimmäisille syndeille. Eka piste ansaitusti
SWAB:lle joka oli valmiimpi otteluun lähtiessä.
| Mikko tykkää halata syndiä |
Toinen piste ja IB:n pojat
saivat jo mopoa hieman käyntiin. Ääntäkin alkoi jo kuulumaan,
mutta nopeat tippumiset breikistä ja breikin jälkeen aiheuttivat
nopean tappion jälleen. SWAB:lle toinen piste ja ottelu lopulta
puhtaasti 2-0.
Pelin jälkeiset tunnelmat
olivat pettyneet ja pessimistiset ”näinkö tässä taas käy”.
Porukan mieliala oli siis alhaalla ja tarvitsi hieman piristystä.
Piristeenä ja motivaattorina toimi seuraava ottelu ja vastustaja
rakkaasta länsinaapurista Ruotsista. Ennen peliä tehtiin päätös,
niille ei hävitä!
Iron Balls vs 08 Legion
(Swe)
Toinen ottelu siis oli
länsinaapurista saapuneita vierailijoita vastaan, joka alkoi
oikeastaan samalla tavalla kuin edellinen ottelu päättyi eli
ekoille syndeille tiputtiin, mutta aamukäheys oli tainnut kaikota
jo, sillä parannusta äänen käytössä oli jo tapahtunut. Piste
kuitenkin Legionille.
Pieni neuvonpito kapteenin
ja ”katsojien” välillä saattoi vaikuttaa koko joukkueen
suoritukseen seuraavassa pisteessä. Kentällä nähtiin ihan
erilainen Iron Balls kuin mihin oli totuttu, koska pelissä oli tuli
ja liike kohdallaan. Etenkin Mikko liikkui telttalaidalla loistavasti
ja muutenkin koko joukkue tuli tasaisena rintamana eteenpäin. Piste
Iron Balls:lle ja tasatilanne taululla.
Ratkaiseva piste lähti
Iron Balls:lta jälleen samalla draivilla liikkeelle kuin
edellinenkin piste. Joukkueesta huokui itseluottamus ja suomalainen
sisu. Kuulaa jaettiin, ohjeita huudettiin ja liikettä oli. Varsinkin
sneikkilaidassa pelannut Santeri sekä takana tulleet muut pelaajat
saivat blokattua vastustajan viimeiset pelaajat sneikkilaidan
takakulmaan ja pikku hiljaa ne tippuivat sieltä pois. Legion oli
nujerrettu ja Iron Balls otti historiallisen voiton ulkomaalaisesta
(ruotsalaisesta) vastustajasta numeroin 2-1.
Pelin jälkeiset tunnelmat
olivat loistavat. Koko joukkueesta huokui itsevarmuutta ja
positiivista fiilistä.
| Tekniset ongelmat on jees! |
Iron Balls vs
Fieldfighter Fire (Fin)
Eka piste. Pelitapahtumat
lähtivät etenemään mukavasti FF:a vastaan, sillä kentällä
nähtiinkin rauhallista ja varmaa Iron Balls:a. Piste olikin
kääntymässä jo vahvasti Ballseille, sillä kenttätilanne oli jo
2 vs 1 IB:n hyväksi. Mikko ja Kaide vastaan FF:n sneikkipelaaja.
Mikko kuitenkin lähti hieman liian varomattomasti telttalaidasta
höntyilemään, tiedä sitten mikä aivopieru siinä vaiheessa tuli,
mutta vastustaja sen huomasi ja Mikko tippui ennen vastustajan
pesäsyndiä. Tämän jälkeen 1 vs 1 tilanne Kaidella edessä ja
kuokkaanhan siinä tuli. Näin ollen mahdollisuus mennä johtoon
kuivui kokoon ja piste Fieldfighterseille.
Toinen piste. Tästä ei
paljon jälkipolville jäänyt kerrottavaa, sillä ottelu ratkesi
oikeastaan heti alkuun breikin jälkeiseen telttalaidasta tulleeseen
1-4-1 rangaistukseen, joka kylläkin oli oikea tuomio, sillä IB:n
pelaaja ei ollut huomannut osumaa merkkaimessaan. Kaide suoriutui
tässäkin pisteessä rauhallisesti ja varmasti, mutta selkeällä
ylivoimalla vastustaja tuli yli. Piste ja ottelu puhtaasti 2-0
Fieldfighterseille.
Joukkueella oli enää
vain teoreettinen mahdollisuus jatkopaikkaan.
Iron
Balls vs Aliens (Est)
Viimeinen lohkopeli ja
molemmilla joukkueilla pakkovoiton paikka.
Iron Balls:lle ensimmäinen
piste hienon yhteispelin jälkeen, jonka pääarkkitehteinä olivat
Tommi, Henkka ja Miksu. Kolmen rintamana he onnistuivat kommunikoimaan
laajasti ja selkeästi vastustajan sijainnit.
Toinen piste. Kuvio oli
sama kuin ensimmäisessä breikissä, mutta tällä kertaa ei
toiminut halutulla tavalla. Vastustaja napsi Balls:t nopeasti pois,
minkä pian saikin huomata Mikko ja Tommi, jotka vielä yrittivät
pitää peliä kasassa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tommi juoksi
puolelta toiselle siinä vaiheessa, kun pakka oli levällään. Piste
Aliens:lle.
Kolmas
ja ratkaiseva piste. Täysi katastrofi Iron Balls:lta, varaslähtö
ja heti alkuun tullut 1-4-1 rangaistus antoivat liikaa tasoitusta
vastustajalle, joka kiitti ja kumarsi ottaessaan pisteen. Voitto
Aliens:lle 2-1. Ottelun jälkeen Kaide pahoitteli varaslähtöään
sanoin ” sori se vika peli, paappa otti eteen liian
herkästi”.
Turnaus ohi
Fiilikset heti otteluiden
jälkeen olivat hieman pettyneet, sillä parempaa odotettiin.
Viimeinen tappio söi rankasti, sillä teoreettisetkin
jatkomahdollisuudet kaatuivat. Jälkiviisauskin eräissä tilanteissa
nousi jälleen esille, mutta virheistähän sitä oppii. Koska
kyseessä on kokematon joukkue, niin virheitä varmasti tulee
jatkossakin. Turnaus oli kuitenkin kokonaisuudessaan kaikkien
mielestä onnistunut, vaikkakin peleihin kaivattiin tasaisuutta.
Otteluiden jälkeen joukkuetta odotti läjä pizzoja, joita muutamat
pelaajat jäivät nautiskelemaan, kun osa keräsi kamppeitaan ja
suuntasi kotia kohti. Talvinen ja kylmä Jätkäsaari jäi taakse
Iron Balls:n suunnatessa jo kohti keväisiä turnauksia ja kesän
SPBL:n sarjaa.
Suuri kiitos
järjestäjille ja tuomareille!
-Ruuska-
