keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Vuoden vaihteen tunnelmia

Pienen odottelun ja Suomen Tullin tietämättömyyden takia pelivarusteiden saanti jenkkilästä viivästyi pikkasen.

Mutta odottelu palkitaan. Eli joukkueen uudet pelivarusteet on tullut ja noudettu. Nyt alkaa sitten painofirmojen kilpailutus.

Tässä loppu vuodesta on porukka päivitellyt pelivarusteitaan muutenkin. Mikko ja Santeri ostivat hetkiä takaperin Dream Teamilta Dye NT 2010 merkkaimet ja Teemu kävi joulukuussa hakemassa Planetin Ego 11:sta omaan arsenaaliinsa.

1.1.2012 astuu voimaan yhdistyksen uusi vahvistettu hallitus. Hallitus pysyy periaatteessa saman kuin vuonna 2011, mutta rahastonhoitajan paikalla on tapahtunut vaihdos. Heikin pyynnöstä hänestä tuli hallituksen jäsen ja rahastonhoijan pestiä alkaa pyörittämään Henry. Samalla kaikkien hermoja ja aikaa säästäen yhdistys siirtyy käyttämään vain yhtä kokousta vuodessa kahden sijaan. Hallitus tulee pitäämään muutamia kokouksia kauden aikana.

Vuoden vaihteen jälkeen alkaa myös Iron Ballsin treenaaminen. Ainakin toivottavasti. Mikäli omia treenejä ei saada kasaan on joukkueella mahdollisuus osallistua Urhon treeneihin silloin tällöin. Tarkoitus olisi kuitenkin järjestää omia treenejä enemmänkin.

Myös joukkueen kotisivut ovat joutuneet muutoksen alle. Vanhat sivut ( http://www.elisanet.fi/ironballs ) toimii ainakin helmikuuhun saakka. Samalla uusia sivuja rakennetaan kovaa vauhtia ja etenemistä voi seurata osoitteessa http://www.ironballspaintball.com

Hyvää loppu vuotta ja erittäin loistokasta uutta vuotta 2012!!!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Valken & Iron Balls

Iron Balls Paintball ja Valken ovat sopineet sponsorointi sopimuksen. Iron Balls tulee pelaamaan kaudella 2012 Valken Paintball Crusade 2012 pelivarusteilla.

Joukkueelle tämän sponsorisopimuksen saaminen oli iso asia. Sopimuksen loppuun viemistä on hinkattu hallituksen voimin jo useamman kuukauden ja nyt on saatu homma loppuun. Pelivarusteet ovat tuota pikaa tulossa ison rapakon takaa kohtia suomea.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Syyskokous

Niinhän se sitten järjestettiin, vaikka kenelläkään varsinaisesti ollut mitään havaintoa siitä, miten kokous tulisi järjestää. Eli meni miten meni. Osallistuja määräkin yllätti ainakin puheenjohtajan. Yhdeksän jäsentä yhdestätoista oli tullut paikalle.

Iron Balls joukkueen tyyliin koko kokouksen ajan lensi joukkueelle tuttua huonoa huumoria. Saatiin asioita päätettyä.

Hallituskin kasvoi yhdellä jäsenellä. Muutamia ensi vuotta koskevia asioita siirrettiin kevät kokouksen päätösvallan alle.

Vuoden 2012 yhdistyksen hallitukseen kuuluu:
Puheenjohtaja - Mikko Mustonen
Varapuheenjohtaja - Mikael Rosenlöf
Rahastonhoitaja - Henry Ihala
Sihteeri - Anna Karttunen
Hallituksen jäsen - Heikki Ruusunen

Syyskokouksessa myös saatiin varmuus kauden 2012 sponsori kuvioista ja Krisco Team Oy ja Tulostekniikka Oy jatkavat joukkueen sponsorointia.